
Törmäsin uusinta Akavan Erityisalojen jäsenlehteä lukiessani mielenkiintoiseen nettisivustoon:
http://www.harjoittelumanifesti.fi.
Sivustolla on hyviä vinkkejä niin harjoittelijalle, työnantajalle kuin yliopistollekin. Sivun tärkein sanoma opiskelijoille on, että meidän tulee osata vaatia harjoittelustamme kohtuullinen harjoittelupalkka. Palkan tulee myös kartuttaa työttömyyskassan työssäoloehtoa. Aihe on ajankohtainen nyt, kun jälleen uudet opiskelijat aloittavat harjoittelunsa.
"Jos palkkana on banaani, töihin menee vain apina."
Meidän laitoksellamme opiskelijoiden on mahdollista saada harjoittelutukea, jonka useimmat työnantajat ottavat mielellään vastaan - osa jopa edellyttää sitä harjoittelupaikan saamisen ehtona. Kaikilla ei kuitenkaan asiat ole yhtä hyvin. Useimmat ammattikorkeakoulussa opiskelevat tuttavani joutuvat tekemään 8-tuntisia työpäiviä muutaman sadan euron kuukausipalkalla, osa ei saa palkkaa ollenkaan. Itse en ymmärrä tällaista ilmaistyötä. Me emme ole enää peruskoulun taksvärkkiläisiä, vaan meillä on osaamista ja ennen kaikkea annettavaa työnantajalle.
Toinen tärkeä asia on osata vaatia työnantajalta omaa koulutustaan vastaavia työtehtäviä. Harjoittelun on tarkoitus olla osa opiskelijan oppimisprosessia. Tehtävien tulee tukea opiskelijan opintoja, eikä olla vain työpaikan ylijäämätehtäviä, jotka sälytetään harjoittelijan vastuulle.
Onnistunutta harjoittelujaksoa itse kullekin säädylle!