UDK ry.

Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa

annamanna

" Lapsen kotoa perimä pääoma koostuu monenlaisista asioista. Rakkaus on niistä itseoikeutetusti tärkein. Väheksyä ei voi kuitenkaan kaikenlaisen kulttuurisen, sosiaalisen ja taloudellisen pääoman merkitystä. Kotoa opitut tavat ja vanhempien yhteiskuntasuhteet ovat arvotavaraa."
- Katriina Järvinen teoksessa Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta (Kirjapaja, 2007)

Luin taannoin mielenkiintoisen kirjan, Katriina Järvisen & Laura Kolben Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa - nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. Kirja kosketteli tasa-arvoa ja Suomea luokkayhteiskuntana. Julkisuudessa luokkaeroista vaietaan, mutta kirjoittajien mukaan luokkayhteiskunta on todellisuutta myös Suomessa. Kovin tieteelliseksi tekstiä ei mielestäni voi kutsua, niin paljon se sisälsi kirjoittajien omia kokemuksia, ajatuksia ja mielipiteitä. Tämä ehkä kuitenkin osaltaan vaikutti positiivisesti kirjan luettavuuteen; teos on kokonaisuudessaan helposti lähestyttävä ja kiinnostava.

Kirjassa käsiteltiin erityisen paljon yliopisto-opintoja ja akateemisuutta tasa-arvon näkökulmasta. Koitin löytää samaistumiskohtia, mutta ne olivat yllättävän harvassa. Itse en ole törmännyt omassa opiskeluelämässäni kovin räikeisiin luokkaeroihin opiskelijoiden keskuudessa. Vaikka tiedostankin luokkaeroja tietyllä tasolla olevan, ne eivät mielestäni kuitenkaan tule erityisesti esille kokemassani akateemisessa maailmassa. Ihmisiä tulee erilaisista kodeista ja ympäristöistä, mutta tällaisilla asioilla ei ainakaan meidän alallamme mielestäni ole merkitystä. Tuskin monikaan edes tietää kanssaopiskelijan vanhempien ammatteja, saati että niillä olisi painoarvoa. En tiedä, onko sillä merkittävä ero, että kirjan kirjoittajat ovat itse opiskelleet 1970-1980-luvuilla tai eri tiedekunnissa. En kuitenkaan haluaisi ajatella, että yliopisto-opiskelijat karsastaisivat keskuudessaan ihmisiä, jotka eivät tule rikkaista tai akateemisista kodeista. Päinvastoin, meillä kaikenlainen erilaisuus on rikkautta.

Tuntui vaikealta samaistua etenkään viisikymppisen Laura Kolben kirjoituksiin. Hän on opiskellut yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kiihkeällä 1970-luvulla Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän antaa ainakin vaikutelman akateemisesta perhetaustasta. Erityisesti hämmästytti Kolben käsitykset nykynuorten opiskeluhalukkuudesta. Kolbe kirjoittaa: "Jo nyt on näkyvissä uuden luokkayhteiskunnan paluu takaoven kautta. Suomalainen unelma ei enää tihenny koulutielle. -- Nuoret haluavat isona julkkikseksi tai julkkiksen pikkuapulaiseksi. Julkisuudesta on tullut monelle ammatti, johon kannattaa pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. -- Ei ihme, että entistä harvemmat nuoret jaksavat enää opiskella ja lähteä pitkälle, perinteiselle suomalaiselle luokkaretkelle." Mihin tällaiset käsitykset perustuvat? Itse ajattelisin, että nykyään suurin osa nuorista tiedostaa sen, että vain koulutuksella pärjää elämässä. Toisen ja kolmannen asteen koulutuksiin on enemmän pyrkijöitä kuin mahtuu sisään. Vielä muutama vuosi sitten puhuttiin, että kaikki haluavat yliopistoihin ja mistä löydetään työvoimaa perinteisille aloille.

Julkisuudentavoittelun puolestaan näkisin vain hetkellisenä ilmiönä - kaikkihan viimeistään aikuistuessaan ymmärtävät, ettei kaikista tule tähtiä ja että tähdetkin useimmiten sammuvat ja tarvitsevat "oikean ammatin". Myös Järvinen mainitsi yliopiston opettajana havainneensa, että opiskelijoiden joukossa on yhä harvemmin työväenluokasta lähtöisin olevia nuoria. Mietin, mihin hän väitteensä perustaa; meidän yliopistossa opettajat eivät mielestäni edes tiedä opiskelijoiden henkilökohtaisesta elämästä saati perhetaustoista.

Paikoitellen kirjassa oli tarinoita ja ihmiskohtaloita, jotka tuntuivat jopa epäuskottavilta. Yritin pohtia, mistä johtuu etten kykene samaistumaan kuin murto-osaan kirjoittajien tarjoamista ajatuksista. Joko itse ajattelen eri tavalla ja olen vielä hyvin naiivi, tai sitten omassa elämänpiirissäni en ole joutunut törmäämään luokkaeroihin. Suurimpana syynä uskon olevan kuitenkin oman ajatteluni, jonka mukaan ihmisten teot ja käyttäytyminen merkitsevät. Ei sosiaalinen asema tai perhetausta.

Löysin kyllä yhtäläisyyksiä kirjoittajien kanssa siinä kohden, missä he kertoivat, miten akateemiset opinnot ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä. Miten tuttavapiirin muutos riemastuttaa: kun vihdoin löytää samanhenkisiä ihmisiä keskustelutovereiksi. Tai miten akateemisuus samalla erottaa entisestä: joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä ajastusta akateemisuudesta. Akateemisuudesta tehdään tietyissä piireissä numero ja sinua varten ladataan tietyt odotukset, jotka sinun uskotaan täyttävän.