Blogit: annamanna

"Opiskelijat, lisääntykää!"?

 
Käyttäjän annamanna kuva
annamanna

Tuoreessa Taloussanomien uutisessa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä kehottaa opiskelijoita tekemään lapsia jo opiskeluaikana. Hallitus on pohtinut kannustintoimia, jotka saisivat ensisynnyttäjien iän alenemaan nykyisestä 28 ikävuodesta. Tärkeässä asemassa tässä ovat Liisa Hyssälän mukaan opiskelijat. Hyssälä ehdottaa mm. erilaisia perhepoliittisia tukia keinoiksi saada opiskelijat innostumaan varhaisemmasta lapsenteosta. Myös sosiaaliturvauudistuskomiteasta näytetään vihreää valoa ajatukselle opiskelijaperheiden aktiivisemmasta tukemisesta.

Mielestäni tällaiset hallituksen kampanjat tuntuvat hieman ristiriitaisilta opiskelijoiden vallitsevaan sosiaalipoliittiseen tilanteeseen nähden. Ristiriitaisilta tuntuvat myös opiskelijoihin kohdistuvat kasvavat vaatimukset. Pitäisi valmistua tavoiteaikataulussa, mieluiten hieman aikaisemmin. Opiskelijalla tulisi olla myös työelämään siirtyessään taustalla oman alan aikaisempaa työkokemusta. Kaiken tämän päälle nyt kehotetaan myös lisääntymään opiskeluaikana. Nämä kaikki vaatimukset eivät kuitenkaan käy yksiin yhteiskunnan opiskelijalle tarjoaman tuen kanssa. Monesta opiskelijasta yhtälö tuntuu mahdottomalta, kun arki on jatkuvaa rahaongelmien kanssa painimista.

Teoreettisella tasolla Hyssälän kampanjointi kuulostaa hyvältä. Mielestäni olisi tärkeää voida opiskella, tehdä työtä ja perustaa perhe omassa, itselleen sopivassa järjestyksessä. Nykyiset vaatimukset eivät kuitenkaan kannusta ihmisiä perustamaan perhettä nuorena, vaan ensin opiskelemaan ja tämän jälkeen luomaan uraa muutamia vuosia. Opiskelu ja työelämä syövät useita vuosia ja tässä kilpajuoksussa perheen perustaminen jää monella viimeiselle sijalle.

Väestöliiton kyselyistä ilmenee, että suomalaiset haluaisivat lapsia nuorempana ja enemmän, kertoo Taloussanomat. Samaan aikaan ensisynnyttäjien keski-ikä on korkea ja väestörakenne ikääntyy. Mielestäni tässä kohtaa pitäisi kysyä, mistä ristiriita johtuu ja mitä sille pitäisi pikimiten tehdä. Vastaus piilee siinä, mitä päättäjät haluavat päätöksillään opiskelijoille viestiä. Yhteiskunnan tulee tukea opiskelijan erilaisia elämäntilanteita ja mahdollistaa muuttamaan nykyistä "ensin opiskelut ja työt- sitten vasta perhe" -ajattelua. Ennen kuin hallitus alkaa kampanjoimaan näin tärkeästä asiasta, tulee yhteiskunnan tukea näkyvämmin sekä opiskelijoita, että jo olemassa olevia nuoria perheitä entistä aktiivisemmin. Jos Suomen vääristyvälle väestörakenteelle halutaan tehdä jotain, ratkaisu on lapsiperheiden tukemisessa. Jokaisen perheen kohdalla tulisi ottaa perheen elämäntilanne huomioon ja tähän lukeutuisi myös erilaiset toimet opiskelevien perheiden tukemiseksi.

Linkki Taloussanomien uutiseen:
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2008/05/09/hyssala-opiskelij...

AddThis-nappi
(10.05.2008 - 21:06)
t-j-s

Kiinnostavia kirjoituksia, propsit Annamarille!

Nopeahkoon valmistumiseen kannustamisessa on luultavasti paljon helpompi käyttää keppi ja porkkana -lähestymistapaa kuin opiskelijoiden lisääntymiseen saamisessa. Pienet tulot, kiireinen ja epävarma elämäntilanne ja mahdolliset muut prioriteetit tuskin innoittavat kovin monia perheenlisäykseen opiskeluaikana.

Enempää en kommentoi, kun koko asia ei ole itselleni erityisen ajankohtainen. Sopo-vastaavamme Ville voi tarvittaessa kehittää UDK:n Virallisen Kannan, mikä se sitten ikinä onkaan.

(16.05.2008 - 18:11)
Käyttäjän t-j-s kuva
Bachelorette

Hyvä kirjoitus Ansku!

Mä yritän kirjoitella tästä aiheesta jotakin pidempää kuin tämä yksittäinen kommentti jossain vaiheessa.

Kuitenkin, lapsen hankkiminen opiskeluaikana on mahdollista jo ihan nyky-Suomessakin, nykyisillä tukimuodoilla. Mutta on totta, että järjestelmää pitäisi selkeyttää hirveästi. Tukien pitäisi myös kasvaa ihan vain siitä hyvästä, että on perheellinen (esimerkiksi lapsilisien muodossa). Nykyisin opiskelijaperhe jää helposti ns. kannustinloukkuun eli pitää valita joko toimeentulotuki tai toisen vanhemman täysipäiväinen työnteko, josta seuraa että molempien vanhempien opinnot seisovat.

Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin ihmisten asenteista ja nuorten vääristyneistä käsityksistä uran luomisen armottomuuden suhteen. Suuri ongelma on myös puhdas tietämättömyys perhe-elämän eri osa-alueista ja vauva-arjen käytännöistä. Lapsen hankinta kuvitellaan samantyyppiseksi projektiksi kuin projektit töissä tai koulussa, vaikka oikeasti on kyse yhdestä ihmiselämän luonnollisimmasta tapahtumasta. Ja erityisen ei-projektimaisesta sellaisesta.

(21.05.2008 - 7:07)
Käyttäjän Bachelorette kuva

Uudet käyttäjät

  • ApinaSalaatti
  • ailin
  • Wiljam
  • Orbitum
  • Lari

Paikalla olevia

0 käyttäjää ja 3 vierasta.