
Se ei ole shokeeraava ja juoruileva kuten Seiska tai Katso, muttei myöskään niin raskaan perusteellinen kuin Tieteen Kuvalehti tai Hesarin Kuukausiliite. Tampereen informaatiotutkimuksen opiskelijoilla on ainejärjestölehti Asiasana. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ilman tarkasti etukäteen määriteltyjä aikatauluja.

Asiasanaa tilaavat kirjastot ympäri Suomea, joten pyrimme havainnoimaan tieteenalamme tapahtumia. Paljon on kirjoitettu tarinoita myös kaiken maailman opiskelijailtamista. Isoimmat ainejärjestöpippalot huomioidaan Asiasanassa säännöllisesti.
Vuoden huikeinta journalismia tarjoillaan perinteisesti alkuvuodesta, kun alan opiskelijoiden kansainvälinen Bobcatsss-konferenssi on pidetty.
Ainejärjestölehdellä pitää olla muutakin kerrottavaa kuin tarinat infolaisten yhteisistä juomingeista, mutta yhteishengen kohottajina nekin jutut ovat tärkeitä. Silloin kun tenttikirjan lukeminen alkaa jurppia, opiskelijalla pitäisi olla jotain kevyempää ja mielekästä luettavaa omalta opinalalta.
Lehti on ilmestynyt vuodesta 1973. Asiasanaa myy tiedekirjakauppa Taju yliopistoa vastapäätä sijaitsevassa Linnassa. Kappalehinta on huokea 2,5 euroa.
Saat Asiasanan myös kätevästi kotiin tai työpaikalle kannettuna. Kahdentoista kuukauden tilauksen hinta on vain 15 euroa (4 numeroa).
Jos olet vakituinen opiskelija, saat tilauksen erikoistarjouksella: ainoastaan 8 euroa (12 kuukautta, 4 numeroa)!
Toimi seuraavasti: Lähetä sähköpostilla osoitteeseen asiasana(ät)uta.fi nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja jos opiskelet, oppilaitoksesi ja oppiaineesi nimi.
Asiasana kaipaa uusia kirjoittaja-avustajia! Lähetä palautetta, juttuvinkkejä tai valmiita kirjoituksia osoitteeseen asiasana(ät)uta.fi. Asiasanan päätoimittaja 2008-2009 on Pekka Lehtiniemi.