Blogit: edvin

Kesäloman hautajaiset

 
Käyttäjän Edvin kuva
Edvin

Siinä se sitten oli, kesäloma nimittäin.
Huikeat kuusi vuorokautta tuli, oli ja meni. Mikä hassuinta (ja jälkikäteen mietittynä parasta) päätin viettää niistä kuudesta päivästä neljä kertausharjoituksissa.

- "Onko tuossa mitään järkeä?" kysyivät kaverini, vanhempani ja minä itse sinä aamuna kun heräsin 2h yöunien jälkeen, edellisen päivän juhlittuani tukevasti firman sisäisessä ystävyysjalkapallo-ottelussa koettua tappiota turkulaisille ja silti vakaasti päättäneenä lähteväni pienelle metsäreissulle.

Harjoitus oli varsin onnistunut ja irtautuminen arjen kiireestä oli enemmän kuin paikallaan. Loput lomapäivät ovatkin sujuneet kuningas Alkoholin seurassa. Piiiitkästä aikaa näkee myös kavereita, nuo kun perkeleet tuntuvat aina olevan töissä kun itse olen vapaalla. Vai menikö se toisin päin?

Verkkopankki kertoo karua tarinaa, tilillä ei ole nimeksikään rahaa. 10e pitäisi riittää seuraavaan tilipäivään asti ja sitä ennen pitäisi juhlistaa kesän päättymistä ja valmistautua taas toimimaan reippaana opiskelijana ja aj-aktiivina. Rahatilanne on ajanut minut puun ja kuoren väliin ja tulevalle syksylle onkin tehtävä rankka päätös: pitäisikö työvuoroja ottaa enemmän kontolle, opiskelujen kustannuksella?

Tätä miettiessäni rentoudun tämän varsin mainion albumin seurassa. Suosittelen!

AddThis-nappi
(12.08.2007 - 19:07)

Uudet käyttäjät

  • Inna O
  • reetakuu
  • Vekotiitus
  • muki
  • Jericho

Paikalla olevia

0 käyttäjää ja 5 vierasta.