Nyt näyttäisi siltä, että yleisissä kirjastoissa ollaan selvittämässä miten tuon minun ehdotukseni Spotifyn kaltaisen streaming-palvelun ja kirjastojen toimitustyön yhdistämisestä voisi toteuttaa. Kyseessä on tanskalainen BibZoom, joka on kuin Spotify, josta voi kirjastokortilla lainata viikoksi kuunneltavaa koneelleen.
En kuitenkaan ole innoissani, ja kerron miksi. Ammatillinen idolini Heikki Poroila avaakin blogissaan keskeisimmät BibZoomin kaltaisen ratkaisun ongelmat. Monilta osin kyse on tietysti spekulaatiosta, koska yksityiskohdat ovat epäselvät eikä sitä tiedä miten asia Suomen kohdalta mahdollisesti ratkaistaisiin. "Kevään kuluessa tutkitaan palvelun toimivuuden lisäksi vaikutukset tekniikkaan, budjetointiin ja rahoitukseen sekä digitaalisen ja fyysisen kokoelman kehitystyöhön." Kuulostaa viattomalta, mutta minua ainakin pelottaa.
BibZoomin lisenssit maksavat suunnilleen saman verran kuin mitä musiikkiosastojen aineistohankintaan tällä hetkellä käytetään. Jos nuo rahat on siis tarkoitus ottaa aineistomäärärahoista, tarkoittaa se käytännössä yleisten kirjastojen musiikkiosastojen kokoelmatyön loppumista. Maanlaajuisesti BibZoom ilmeisesti maksaisi 1,6 miljoonaa euroa ja sen voisi tietenkin teoriassa ottaa muualtakin kuin aineistomäärärahoista, mutta olen skeptinen. Pieni hinta se olisi mielestäni esim. valtiolta tukea nykyaikaista musiikkikirjastotoimintaa. Valtion tavoitteena tosin tuntuu olevan nykyään lakkauttaa julkinen sektori, joten rahaa on tuskin tulossa.
Kirjastoilla ei luultavasti ole myöskään mitään mahdollisuutta vaikuttaa palvelun musiikkitarjontaan. Oletan että BibZoom joutuu pelaamaan samoilla kohtuuttomilla lisenssikuvioilla kuin Spotifykin. Jos näin on, se käytännössä tarkoittaa sitä että kuunneltavaksi musiikiksi saadaan se osa maailman musiikkijulkaisuista, jotka ovat byrokratian paremmalla puolella. Biisit voivat hävitä yön yli palvelusta, eikä sinne koskaan saada sellaisia yleissivistykseen kuuluvia artisteja kuten Beatles, Pink Floyd tai Led Zeppelin.
Miksi sitten kokoelmatyön loppu olisi huono asia? Uutisessa mainitaan että Tanskassa "musiikkikirjastojen resurssit on voitu suunnata musiikin tietopalveluun". Uutisessa jätetään kätevästi mainitsematta se, että oikeastaan toimiva kokoelma on osa tietopalvelua. Esimerkiksi Tampereen musiikkiosaston populaarimusiikin hakintaohjelmassa sanotaan: "Musiikki on pirstoutunut lukemattomiksi alalajeiksi ja pirstoutumista tapahtuu kaiken aikaa lisää. Näistä eri genreistä pyritään hankkimaan olennaisimmat levyt. Kokoelmaan yritetään hankkia vähintään näytteenomaisesti eri alalajien musiikkia".
Samanlainen näytteenomaisuus on tavoitteena myös etnomusiikissa (jotain "kaikista" musiikkikulttuureista). Kirjastojen kokoelmien tulee olla kattavia ja tarjota otoksia musiikkikulttuureista tavalla, joka ei onnistu kysynnän ja tarjonnan lakien, saatika lisenssiviidakon, ehdoilla. Tietenkin palvelussa pitäisi olla myös kaikki koskaan julkaistu suomalainen musiikki, koska vapaakappaleet kuuluvat luonnollisesti kaikkien kuultavaksi eivätkä vain Kansalliskirjaston arkistoihin (ks. Kenelle äänitteitä arkistoidaan?).
Jos palvelusta tulee maanlaajuinen, tarkoittaa se myös sitä, että Suomessa on vain yksi musiikkikokoelma, eikä kirjastojen yksilöllinen erikoistuminen ole enää mahdollista. Tällöin esimerkiksi kirjastonhoitajien (ja tietysti myös asiakkaiden!) erilaiset erityisosaamiset menevät ihan hukkaan.
BibZoomin kokoelmasta ei myöskään luultavasti saa mitään kokonaiskuvaa, eikä kirjaston henkilökunta siis oikeastaan voi tuntea omaa kokoelmaansa. Jos kirjastoilla ei ole varaa ostaa uutta aineistoa ja musiikin saatavuus riippuu kokonaan lisensseistä, ei esimerkiksi Metallican, Bob Dylanin tai Rammsteinin tulevia julkaisuja koskaan saada kirjastoon.
Kirjastojen osuudeksi BibZoomissa kaavaillaan Suomessa metatiedon, artikkeleita ja vinkkien tuotantoa. Nämä kaikki ovat toki tärkeitä jo ilman BibZoomiakin. Näitä hyödynnetään jo monissa verkkokirjastoissakin, mutta kieltämättä yksi suomalainen musiikin verkkokirjasto toteuttaisi tavoitteet paremmin. Yksittäisten kirjastojen resurssit kun ovat niin pienet, että toimivaan metatietoon ja verkkosisältöön vaadittava kriittinen massa ei oikein toteudu ilman konsortioita.
Kirjastojen tehtävä monipuolisena ja tasa-arvoisena erilaisten musiikkikulttuurien esittelijänä ei kuitenkaan voi toteutua, jos myös itse kokoelma ei synny kirjaston itsensä aloitteesta. Ja tämähän ei ole mahdollista niin kauan kuin tekijänoikeudet ovat monikansallisten yritysten eivätkä avoimen kulttuurin puolella. Kirjastoilla pitäisi olla oikeus hankkia ja digitoida äänitteitä ihan oman halunsa mukaan ja tehdä näistä oma digitaalinen kokoelmansa.
Tekijöille on toki maksettava korvaus, mutta nykyinen lisenssiviidakko on aivan tarpeeton ja lopulta hyödyttää vain isoimpia levy-yhtiötä - katsokaa vaikka uutisointia siitä millaisia summia artistit saavat Spotifystä (josta nuo levy-yhtiöt omistavat tietenkin merkittävän osan).
Lainaan vielä loppuunkin Poroilaa korostaakseni sitä, että nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei mahdollista musiikkikirjastoille siirtymistä nykyaikaan vaan jättää vaihtoehdoiksi CD-levyihin jumittumisen tai kokoelman hallinnan ulkoistamisen muualle. Ongelma ei ole kirjastojen jumittuminen kaavoihinsa vaan se, että niiden käsiä sitoo kohtuuttoman tiukka lainsäädäntö.
"Todellisuudessahan nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä on tarkkaan harkittu immateriaalisten arvojen vallankäytön ohjesääntö, jonka yksityiskohtien muuttaminen on kiinni pelkästään käytettävänä olevan vallan määrästä ja laadusta.
Järjestelmä ei pyri olemaan "kohtuullinen" tai "tasapuolinen", sen ainoana tarkoituksena on taata maksimaalinen taloudellinen tuotto sille, joka on onnistunut hankkimaan jonkin sisällön taloudelliset oikeudet itselleen."
Copyleft Ilari Reuhkala
Uudet käyttäjät
- Inna O
- reetakuu
- Vekotiitus
- muki
- Jericho