UDK ry.

Vallankumous musiikkiosastolla

ilanmire

Julkaistu Asiasanassa 4/2010. Kahta lausetta on muokattu asioiden selventämiseksi. Jatkoa aiheeseen hieman eri näkökulmasta seuraa tässä blogissa ja seuraavassa Asiasanassa.

"Mun kaveri ihmetteli että minkä takia lainaan kirjastosta levyjä kun kaiken voi kuitenkin kuunnella Spotifysta." Tämä lainaus ystävältäni kuvastaa mielestäni hyvin sitä haasteellista tilannetta, joissa yleisten kirjastojen musiikkiosastot ovat nykyään. Mitä tarjottavaa kirjastolla on uudelle sukupolvelle, joka on tottunut saamaan kaiken maailman musiikin suoraan kotiinsa ilmaiseksi?

Parhaassakin tapauksessa yleisen kirjaston on mahdollista tarjota vain hyvin pinnallinen raapaisu uuteen musiikkiin. Ne uutuuslevyt, joihin määrärahat riittävät, pyörivät viikkotolkulla aineiston käsittelyvaiheessa ja sen jälkeen niitä voi joutua jonottamaan kuukausia. Kenellä riittää kärsivällisyys odottamiseen, kun levyn voi kuunnella Spotifysta paljon aiemmin, tai jos lakia rikkoo, sen voi ladata mahdollisesti jopa reilusti ennen julkaisua? Kirjastojen aineiston kuntokin on välillä mitä on; levyt ovat naarmuilla eivätkä soi kunnolla.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että kirjastossa on Spotifyta pätevämpi henkilökunta, yhtään mainoksista tuttua Jonathania väheksymättä. Kirjastojen toiminnalla ja pätevyysvaatimuksilla on yksinkertaisesti aivan erilaiset taustat kuin Spotifylla. Ammattitaito ja persoonallisuus on se, millä kirjastot pystyvät kilpailemaan kasvottoman tietotekniikan kanssa.

Spotifyn suurin heikkous on ehdottomasti musiikin haku- ja suositteluominaisuuksien puutteellisuus. Netistä löytyy monia parempia välineitä siihen, kuten All Music Guide, Last.fm tai Rate Your Music, mutta niissä ei voi kuunnella näitä suosituksia. Kirjastossa sen sijaan voi, ja kirjastojen musiikkiosastoilta on myös pääsy paljon monipuolisempiin aineistoihin kuin parhaillakaan nettipalveluilla. Itse ainakin olen monta kertaa seikkaillut musiikkiosastoilla lehti- ja levyhyllyjen välillä, hakien levyjä sitä myötä kun luen niistä kiinnostavaa juttua lehdestä joka voi olla vaikkapa 30 vuotta vanha Soundi.

Pirkanmaan kirjastojen siirryttyä joulukuun alusta käyttämään Arena-verkkokirjastoa, on PIKI-verkoston palvelu siirtynyt aiempaa enemmän sosiaalisen median ja suosittelujärjestelmien suuntaan. Nyt suosittelijoina ovat epähierarkisesti myös toiset kirjaston käyttäjät. Tässä kirjastot siis yhdistävät omaa ammattitaitoista osaamistaan verkon informaationsuodattamispotentiaaliin.

En silti usko että automaattiset suositusjärjestelmät voivat koskaan korvata Tampereen pääkirjaston musiikkiosaston hyllyllä nököttävää ”jos pidät Sonic Youthista, saatat pitää myös näistä” -lappusta, koska automaattinen tiedonkäsittely ei voi koskaan nähdä kaikkia niitä assosiaatiosuhteita joita asiaan perehtynyt ihminen näkee.

Tämäkään ei vielä kuulosta yhtä houkuttelevalta kuin Spotify, koska musiikkia ei pääse kuuntelemaan heti sen löydettyään, parilla klikkauksessa. Suuri mahdollisuus kirjastoille syntyykin digitaalisesta musiikkiaineistoista, ainakin periaatteessa.

Fyysisten levyjen kirjastokäytön hankaluuksista voi päästä eroon vain tarjoamalla musiikki digitaalisesti. Parhaassa tapauksessa kirjastojen nettisivut voisivat olla Spotify-tyyppinen streaming-palvelu, mutta asiantuntevammin toimitettuna. Miksi kirjastoihin edes pitäisi enää hankkia fyysisiä levyjä kun kaiken musiikin tarjoaminen netin kautta on teknisesti täysin mahdollista?

Tällaisen ratkaisun ongelmat ovat kuitenkin ilmeisiä, joista suurin on tekijänoikeusjärjestelmä, jota ei uudistuksista huolimatta ole saatettu nykypäivään. Digitaalisen musiikin hankkiminen kirjastoon voisi periaatteessa olla paljon halvempaa kuin fyysisten levyjen, eikä silloin tarvitsisi välittää hyllytilan kokoelmille asettamista rajoitteista. Todellisuudessa digitaalisen aineiston käyttölisenssit ovat pikemminkin kalliimpia ja byrokraattisempia kuin vanhojen formaattien.

Kirjastojen ainoa mahdollisuus on toistaiseksi ollut digitoida ja tarjota ladattavaksi vanhaa, tekijänoikeusvapaata aineistoa. Naxos Music Library on yleisesti käytössä ja Kansalliskirjaston Vuosisadan äänet -hanke on siirtänyt vanhoja äänilevyjä yleiseen jakoon. Ne digitoidut äänitteet, joiden verkossa julkaisemiseen ei ole lupaa, voi kuunnella Kansalliskirjaston tiloissa. Näin ei kuitenkaan ole mahdollista vastata uuden populaarimusiikin perässä kulkevien massojen tarpeeseen.

Paras ratkaisu olisi, jos kirjastoilla olisi oma streaming-palvelunsa, jossa yhdistyvät Spotifyn toisto-ominaisuudet, verkon suositteluominaisuudet ja ammattitaitoinen toimitustyö. Näin saataisiin varmasti varteenotettava kilpailija kaupallisille sovelluksille. Tällöin fyysinen etäisyyskään ei olisi esteenä vaan parhaimmillaan kirjastojen aineistoja voisi kuunnella missä tahansa kirjastossa, eikä tarvitsisi raahautua esimerkiksi sinne Helsinkiin asti.

Miten tämä on käytännössä mahdollista, onkin vaikeampi kysymys. Spotify teki vuonna 2010 miljoonatappiot, eivätkä artistit saa juuri mitään rahallista korvausta nettikuuntelukerroista, joten miten kirjaston olisi taloudellisesti mahdollista toimia samoilla periaatteilla? Luultavasti tarvitaan laajempikin muutos tavassamme nähdä tekijänoikeuksien, kirjaston ja kulttuurituotannon rooli yhteiskunnassa.

Copyleft Ilari Reuhkala