PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat – UDK ry:n hallituksen kokous Aika: 3.5.2005, klo 19.00 Paikka: Ravintola Telakka, Tullikamarin aukio 3 Läsnä: Liisa Kumpulainen (puheenjohtaja), Katri Seitsonen (sihteeri), Juho Friman, Heidi Hongisto, Mikko Nykänen, Matti Lassila, Annukka Saramäki, Reeta Voutilainen, Mikko Niemi, Antti Rousi (saapui kohdan 7 käsittelyn aikana) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 19.07. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Ilmoitusasiat Ainejärjestöavustukset ovat tulleet, UDK sai suunnilleen saman määrän tukea kuin viime vuonna, n. 500 euroa. 4. Talousasiat UDK:n tilillä on rahaa 1015 euroa sekä Asiasanasta 200 euroa. 5. UDK-paidat Ehdotuksia UDK-paidan ulkoasusta on tullut vain kaksi kappaletta. Matin ehdotus paidaksi on saanut kannatusta hallituksen keskuudessa. Paitakilpailu täytyy kuitenkin vielä virallisesti päättää ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Paidat ajateltiin tilata jo kesäksi, R-Collectionilta tilattaessa paidan hinnaksi tulisi 22 euroa kappale, jos tilauksia on vähintään 20 kpl. Matti lupasi alustavasti hoitaa paita-asiaa. 6. Kesän tapahtumia Reeta on kysellyt UDK-listalta ehdotuksia kesän tapahtumista. Kesäksi suunnitteilla piknik-retkeä ja lentopalloa. Kevätkauden lopetus ja piknik pidetään perjantaina 13.5. informaatiotutkimuksen kirjatentin jälkeen. Tulevat tutorit ovat suunnitelleet lähettävänsä uusille opiskelijoille esittelyvihkosen UDK:n tutoreista muun esittelymateriaalin mukana. Suunniteltiin myös, että esittelyvihkosen mukaan laitetaan UDK:n jäsenmaksukuitit. Viimevuotinen UDK:n esittelyvihko toimii pohjana myös tänä vuonna. 7. Syksyn tapahtumia Orientoivat opinnot alkavat maanantaina 29.8. Ennakkotapaaminen tutoreiden ja uusien opiskelijoiden kesken järjestetään edellisenä iltana eli 28.8., tapaaminen on perinteiseen tapaan ensin Rautatieasemalla. Orientoivien opintojen jälkeen tiedossa on tutorryhmiin jako ja perinteiset esittelykierrokset yliopistolla. Hallituksen esittely päätettiin järjestää jälleen Pinni A:n ainejärjestötilassa. UDK:n syksyn tutustumisbileet järjestetään heti syyslukukauden alussa, paikkana perinteinen Ratinanlinna. Syksylle siirtynyt bilesuunnistus ajateltiin suunnata ensisijaisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Bilesuunnistus tulisi järjestää mahdollisesti ennen Tamyn kaupunkisuunnistusta. Myös ekskursio siirtyy syksylle. Keskusteltiin yhteydenotosta Tietoenatorin suuntaan ekskursion merkeissä. 8. Päätösasiat Päätettiin myöntää Katrille 10,98 euroa Avoimien ovien karkeista ja Naamabileiden rekvisiittahankinnoista. 9. Jaostot Liikuntajaostossa 3.5. jaettiin tulevan lukuvuoden salivuorot. UDK:lla on ensi syksynä kaksi vuoroa; maanantaisin klo 19-21 ja keskiviikkoisin klo 18-19. Lotta Hietamäki on valittu määräaikaiseksi liikuntasuunnitelijaksi liikuntapäällikkönä lopettaneen Antero Lassilan tilalle. Uusi ekokampuskoordinaattori järjesti ainejärjestöjen ympäristövastaaville yhteisen tapaamisen, jossa keskusteltiin mm. ekokampusasioiden tiedottamisesta uusille opiskelijoille. Lisäksi tilaisuudessa keskusteltiin ongelmista koskien kopiointia ja tulostusta yliopistolla ja keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää koulustusta uusille opiskelijoille näissä asioissa. 10. META Helatorstain bilesuunnistus peruttu vähäisen kiinnostuksen takia, kevätkauden lopetus järjestetään 13.5. Kesän tapahtumista tiedotetaan UDK-listalla. 11. Seuraava kokous Seuraava kokous järjestetään sunnuntaina 28.8. klo 16.30 Telakalla. 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.48 Pöytäkirjan vakuudeksi Liisa Kumpulainen Katri Seitsonen puheenjohtaja sihteeri