PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - UDK ry:n hallituksen kokous Aika: 27.8.2006, klo 15 Paikka: Telakka, Tullikamarin aukio 3, Tampere Läsnä: Noora Kannisto (pj.), Kari Lindstedt (siht.), Johanna Eerola, Heidi Eriksson,Riikka Kiiski, Katri Seitsonen, Mikko Virtanen, Riina Ojanen, Timo Salo 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15.13. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin Johanna Eerola ja Katri Seitsonen. 3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 5. Ilmoitusasiat ja posti Noora ilmoitti jo etukäteen, että on estynyt jatkamaan UDK:n hallituksessa ensi kaudella, joten ensi kaudeksi tarvitaan uusi puheenjohtaja. Annukka on lähtenyt ulkomaille ja eronnut UDK:n hallituksesta. Johanna alkaa seuraamaan GAIA-listaa ja välittää tiedotteita UDK-listalle. 6. Talousasiat UDK:n tilin saldo 26.8. on 1207,42 euroa. 7. Uusia opiskelijoita koskevat asiat Riikka ja Noora ovat tehneet tiedotusvihkosia uusille opiskelijoille ja ne viimeistellään tämän kokouksen jälkeen. Tutorit jakavat näitä vihkosia uusille opiskelijoille. Ns. rekrykokous uusille ja vanhoillekin opiskelijoille pidetään hallituksen kokouksen yhteydessä 18.10. klo 19 Artturissa. Hallitus esittäytyy tutustumisbileiden yhteydessä uusille opiskelijoille ennen "vanhojen" opiskelijoiden paikalle saapumista Ratinanlinnan saunalla n. klo 19.30. 8. Ainejärjestökahvit Sovittiin, että ainejärjestökahvien keittäjä valitaan aina yhdeksi periodiksi kerrallaan. Kari ottaa ensimmäisen vuoron. Ensimmäisessä periodissa reilun kaupan kahvia ja teetä nautitaan tiistaisin klo 11.45 alkaen vanhan Pinnin ainejärjestötilassa. Kahvittelut alkavat jo viikolla 36 eli ensimmäinen ainejärjestökahvitilaisuus pidetään 5.9. 9. Tulevien tapahtumien suunnittelua Tulevia tapahtumia: Kirjastoseuran vuosikokous pidetään lauantaina 9.9. Lohjan uudessa pääkirjastossa. Noora on lähdössä kokoukseen ja jos joku muu on lähdössä kokoukseen, Nooraan voi ottaa yhteyttä yhteiskuljetuksen järjestämiseksi. Tutustumisbileet Ratinanlinnan saunalla maanantaina 11.9. Kumula ry:n, informaatiotututkimuksen laitoksen ja UDK ry:n järjestämä Työelämätietousseminaari keskiviikkona 13.9. klo 12-14 Pinni A luentosali 3107:ssä. Ilmoittautuminen 8.9. mennessä. Kintulammen retki perjantaina 15.9. Heidi laittaa ilmoittautumislistan laitoksen ilmoitustaululle. Soppatykki lauantaina 30.9. Teemana varrasgrillaus syksyisessä säässä. Katri ja Noora pitävät UDK:n rastia kaupunkisuunnistuksessa keskiviikkona 20.9. Syksyllä luvassa myös yhteisbileet tällä kertaa yhteistuumin filosofian opiskelijoiden ainejärjestön Aatoksen kanssa. Lisätietoa tapahtumista udk-listalla. 10. BOBCATSSS Eero Sormunen on kysellyt UDK:n innokkuudesta osallistua DAMIR-maisteriohjelman esittelyyn Prahassa ja halusta osallistua tulevaisuudessa BOBCATSSS-symposiumin järjestelyihin. Noora selvittelee asiaa Sormusen kanssa. 11. Logokilpailu Logokilpailu julistetaan uudestaan, koska yhtään ehdotusta ei tullut. Uusi julistus julkaistaan tutor-vihossa ja udk-listalla. 12. Päätösasiat Päätettiin myöntää 250 euroa tutustumisbileiden ja 80 euroa Kintulammen retken kuluihin. 13. Jaostot Ei jaostoihin liittyviä asioita. 14. META UDK:n säännöt kaipaavat uudistusta, koska tilikauden kanssa on ollut ongelmia. Noora pyytää voimassa olevat säännöt Patentti- ja rekisterihallituksesta ja sääntömuutos valmistellaan vuosikokousta varten. Kari kertoi, että laitosneuvoston kokouksessa laitoksen varajohtajaksi valittiin Sanna Talja ja opettajien työsuunnitelmat vahvistettiin. Tenttikysymysarkistosta on tullut kysely. Keskusteltiin asiasta ja päätettiin, ettei ainejärjestön puolesta aleta pitämään arkistoa, mutta tarjotaan mahdollisuus tenttiarkiston pitoon UDK:n sivuilla, jos joku yksittäinen henkilö haluaa alkaa sellaista ylläpitämään. Asiasanalle tarvitaan luultavasti ensi hallituskaudeksi sekä uusi päätoimittaja että taittaja. Keskusteltiin, että jonkinlainen laajempi pysyvä toimituskunta olisi tarpeen. Päätettiin pyytää Mikko Niemi ja Matti Lassila seuraavaan UDK:n kokoukseen kertomaan Asiasanaan liittyvästä työstä. Riikan ja Mikko Niemen pitämä opintopiiri aloittaa syksyllä ja siellä käsitellään opiskeluun ja opiskelutekniikkaan liittyviä asioita. 15. Seuraava kokous Seuraava UDK ry:n kokous pidetään tiistaina 19.9. klo 19.00 Gastropub Tuulensuussa, Puutarhakatu 16/Hämeenpuisto 23. 16. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.13.