Blogit

t-j-s

RSS-syöte
 
Käyttäjän t-j-s kuva

UDK:n tapahtumat lukuvuotena 07-08

Ainejärjestömme UDK on ollut kiitettävän aktiivinen viime aikoina, ja suunnan voi tosiaan sanoa olevan nousujohteinen. Pieni retrospektiivi viime aikojen tapahtumista onkin paikallaan. Sopivampia ihmisiä tällaisen kirjoittamiseen varmasti olisi, sillä olen itse ollut mukana vain valitettavan harvoissa riennoissa. Gonzo-journalismia ja värikästä tapahtumakuvausta ensimmäisessä persoonassa ei siis luvassa ole. Tästä huolimatta lyhyt kartoitus ja perustilastoja seuraa.

BOBCATSSS 2009 -projektin alkuvaiheita

BOBCATSSS on viime aikoina ollut UDK:n toiminnassa ja tiedotuksessa vahvasti esillä, eikä syyttä. Menestyksekkään Zadarin-retken jälkeen katseet kohdistuvat jo tulevaan BOBCATSSS 2009 -symposiumiin, joka järjestetään 28.-30.1.2009 Portossa, Portugalissa. Ja järjestäjänä ovat... kyllä, myös Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksen opiskelijat portolaisten kollegoidensa lisäksi. Valmistelut alkoivat jo vuoden 2007 puolella, mutta alkuvuonna on ehtinyt tapahtua paljon.

Matkamuistio Bobcatsss '08:aan

Bobcatsss on vuosittain järjestettävä informaatiotutkimukseen liittyviä aiheita käsittelevä opiskelijasymposiumi. Tampereelta on aikaisempina vuosina ollut varsin suuri joukko lähtijöitä (mm. 2007 Prahaan ja 2006 Tallinnaan), eikä tämä vuosi ole poikkeus. Nyt kuudettatoista kertaa järjestettävä Bobcatsss 2008 -tapahtuma pidetään Zadarissa, Kroatiassa. Loput tästä kirjoituksesta onkin tarkoitettu lähinnä kokoamaan matkalle lähtijöille hyödyllistä informaatiota.

Laitosneuvoston kokoukset 12.6.2007–4.12.2007

Aloitin toisena opiskelijajäsenenä eli hallopedinä Jouni Alasen kanssa informaatiotutkimuksen laitosneuvostossa kesällä 2007, tarkalleen 12.6.2007. Aikaisempaa kokemusta tai tietoa yliopistohallinnosta minulla ei ollut, joten koko homma oli täysin uutta. Noin periaatteessa ja käytännössäkin kyseessä on kuitenkin ihan normaali kokoustaminen: kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi, asioita esitellään ja niistä päätetään (äänestämällä, jos siihen tarvetta on).

Udk.fi on avautunut!

Tervetuloa UDK:n uusille www-sivuille! Noin puolen vuoden kehitysajan jälkeen sivusto on avauskunnossa. Virallinen avajaispäivämäärä on 1.1.2008, ja tätä ennen sivut ovat olleet rajoitetusti UDK:n hallituksen testattavissa. Ongelmia voi silti yhä esiintyä, joten palautetta kannattaa lähettää.

Tässä blogimerkinnässä esittelen lyhyesti uuden sivuston toimintoja ja käyn läpi uusia ominaisuuksia.

Aikakirjoihin: ensimmäinen kirjoitus ikinä

Tässä se tulee, ensimmäinen henkilökohtainen blogimerkintäni tälle sivustolle ikinä.

Kirjoitan tätä parin päivän julkaisujärjestelmän virittelyn jälkeen puolelta öin; udk.fi-osoite ja palvelintila on hankittu, mutta itse sivuston rakentaminen on alussa. Tehtävää on, mm. sivuston keskeneräisen ulkoasun muuttaminen HTML/CSS-muotoon ja sen koodaaminen PHP-sivupohjiin, joidenkin moduulien asennus itse julkaisujärjestelmään ja kaikenlainen virittely.

Uudet käyttäjät

  • ApinaSalaatti
  • ailin
  • Wiljam
  • Orbitum
  • Lari

Paikalla olevia

0 käyttäjää ja 3 vierasta.