Tervetuloa uusille nettisivuille!

UDK:n nettisivut on onnistuneesti päivitetty nykyaikaisempaan versioon. Pyrimme ottamaan nettisivujen kehittämisessä huomioon käyttäjäpalautteen, jota kerättiin keväällä 2015. Kiinnitimme erityistä huomiota tiedon esittämisen selkeyteen ja löydettävyyteen. Nettisivuja pyritään kehittämään myös jatkossa, joten palautetta otetaan mieluusti vastaan ja sitä voi lähettää webmasterille nettisivujen palautelomakkeen avulla. Mainittakoon myös, että nettisivujen kautta voi nyt myös tilata Asiasanan itselleen tai työpaikalle, joten kaikki joukolla tilaamaan! Tenttiarkiston esitystapaa pyrittiin myös selkeyttämään ja kursseista on nyt myös mahdollista keskustella nettisivuilla. Opetussuunnitelman ahkerasta uudistamisesta johtuen aiemmin kerätyt tentit olivat kuitenkin auttamattomasti vanhentuneet, joten ensi syksystä lähtien kaikista INFIM:in kursseista toivotaan webmasterille omaa kopiota, jotta tenttiarkistosta olisi tulevaisuudessa opiskelijoille oikeasti jotain hyötyä.

Aurinkoisempaa loppukesää kaikille!