Akateemisen kyykän MM-kilpailut pelireissu-reportaasi, 2023

Teksti ja kuvat: Miika Moilanen

Splash Damage vuoden 2023 joukkue: Jere, Leevi, Hannes ja Miika. Kuva: Saku Smolander.

Aiempi ratikka oli peliliike

Viime vuodesta viisastuneena suuntasin haalarit kilisten kohti Sammonaukion ratikkapysäkkiä kello 7:54 lähtevään kuljetukseen. Pysäkillä sai jo aamuhämärällä tihrustaa unihiekat silmistä karisten kanssamatkustajien haalareiden värejä ja mahdollisia selkäbrodeerauksia. Ratikan saapuessa tehtäväksi tuli etsiä tuttujen naamojen lisäksi omien haalareiden kanssa yhtä vihreää varustusta. Rivit koottuaan UDK:n ja Luupin sekajoukkue Splash Damage aloitti matkansa kohti Hervannan kampukselle rakentuvaa pelikenttäänsä. Vaikka matkan alku taitettiin ennen aamun sarastusta, niin kyse oli laskelmoidusta ja Siperian kautta opistusta valinnasta. Tänä vuonna ei tarvinnut taistella kyynärpäillään omasta matkustuspaikastaan. “Aiempi ratikka oli peliliike”, kiteyttää joukkueen kapteeni Jere joukkueen matkan taittuessa kohti ensimmäistä ottelua.

Doers do, not doers don’t

Viime hetken huoltotauon jälkeen Duo-ostoskeskuksella Splash Damage asetti suunnakseen Hervannan kampuksen alueelle piirretyn pelikentän numero 127. Asiasanan multimediatiimin liittyessä tukijoukkoihin oli ilmassa viimeistään nyt suuren urheilutapahtuman tuntua. Tapahtumapäivä oli myös yksi kevään kauneimpia ja aurinkoinen kevyt pakkaskeli nostatti osallistujien energiaa aamukahvien vielä tehdessään tietään piristysavuksi.

Kentän löydyttyä joukkueella oli hetki aikaa ottaa tuntumaa kyykän pelivälineisiin eli karttuihin. Harjoitusheittoihin ei ollut kuitenkaan aikaa, sillä kellon lyödessä yhdeksän oli aika aloittaa ensimmäinen ottelu. Nyt oli sen hetken aika, johon Splash Damagen kaksi pelaajaa oli harjoitellut Ruskakyykässä vuoden 2022 syksyllä. Empimiseen ei ollut kuitenkaan aikaa tai kuten joukkueemme Hannes totesi: “doers do, not doers don’t”.

Ensimmäisen kartun raapiessa jäistä pelikenttää ja kyykkien lentäessä oli kapteenimme Jere avannut pelin sekä vastustajan päädyn. Vastustajamme NikkariFC vastasi aloitukseemme yhtä vakuuttavasti ja ensimmäisessä pelissä ei ollut varaa poistella ruostekerrostaan, vaan tuli pelata voittaakseen. Kahden pelatun päädyn jälkeen Splash Damage nappasi ensimmäisen voittonsa ja tulevaisuus oman lohkon osalta oli valjenneen päivän tavoin valoisa.

Pieni kähinä päällä

MM-Kyykässä oman joukkueen otteluiden välillä tauot voivat venyä puolesta tunnista aina pidempään kolmen tunnin taukoon ennen jatkolohkon otteluita. Tämän vuoksi on tärkeää pitää kone lämpimänä, sillä pikkupakkanen ajan myötä puree vaatetuksen läpi. Varteenotettavia selviytymiskeinoja on kauppareissujen aikatauluttaminen pidemmille tauoille, erilaiset ruumiinlämpöä kohottavat liikeharjoitukset tai Splash Damagen tapauksessa pidetään joukkueen kesken yllä varjonyrkkeily-kähinää aamusta saakka.

Ennen toista peliä ei ollut varaa hyytymiseen, sillä vastukseksi saimme tiimiasuillaan edukseen erottuvat Keski-ikäiset Mutantti Ninja Sedät. Hävitystä hutunkeitosta saakka huomasimme vastassa olevan kova vastus. Ensiheitot vahvistivat näitä tuntoja ja kun ensimmäinen pääty oli pelattu, niin joukkueiden välillä oli vain yhdeksän pisteen ero Splash Damagen hyväksi.

Kyykkien kaartaessa kentältä tasaiseen tahtiin joukkueemme huomasi, kuinka tiukasta pelistä onkaan kyse. Kukaan ei kuitenkaan osannut valmistautua lopuksi ilmoitettuun kokonaistulokseen. KMNS (vapaa lyhenne) sai kurottua yhdeksän pisteen kaulan kiinni ja toinen pelimme päättyi tasapeliin. Alkulohkossa otteluita ei pelata ratkaisuun saakka, vaan nyt lohkon muiden joukkueiden suoriutuminen ja oman joukkueemme pelien pistekeskiarvo tulisivat ratkaisemaan jatkopeliemme kohtalon.

Turnauksessa ei ollut varmaan montaa joukkuetta, jotka eivät hävinneet peliäkään, mutta eivät silti päässeet jatkoon.

”Ei siinä sen v*tumpaa

Toisen ja kolmannen pelin välinen tauko ei ollut yhtä pitkä kuin aikaisempi ja äskettäinen tasatulos varmasti nosti hien joukkueemme pintaan. Ennen kuin tarvittavat tosiasiat tuli sisäistettyä, niin kolmannen ottelumme ensimmäinen heitto jo kolahti kenttään. Tämän heiton toimittivat lohkon viimeinen vastuksemme Ryyppyklubi.

Peli pysyi tasaisena loppuun saakka, mutta Splash Damagen aamupakkasen jäädyttämät hermot alkoivat kieltämättä sulamaan. Yhtä paljon kuin peliä pelattiin vastustajaa vastaan, niin jouduimme myös ylittämään aikaisemmat tuloksemme, jotta pistekeskiarvomme alittaisi KMNS:än kerryttämän pistesaldon. Toisen päädyn viimeisillä heitoilla alkoi käymään ilmi, että tähän ei tällä kertaa pystytty.

Splash Damagelle oli sinänsä lohduttavaa, että vaikka jatkopaikan turnauksessa vei KMNS, niin viimeinen peli päättyi voittoon. Karvaalta kuitenkin maistui hiuksenhieno ero, joka jäi Splash Damagen (-42) ja KMNS:än (-39) keskiarvojen erotukseksi. Taas oli nieltävä se totuus, että jonkun on pakko jäädä hopeasijalle, vaikka ero voittajaan olisi sekunnin sadasosat, muutamat senttimetrit tai puolitoista kyykkää.

Kohteliaiden onnittelujen ja loppukättelyiden jälkeen tapahtumapäivän jatkuvaksi puheenaiheeksi muodostuikin itseironinen kehu, että turnauksessa ei ollut varmaan montaa joukkuetta, jotka eivät hävinneet peliäkään, mutta eivät silti päässeet jatkoon. Jatkopaikan puutteesta huolimatta (niin turnauksessa kuin sen ulkopuolella) olimme tyytyväisiä päivän peleihin. Päivä oli täynnä pieniä onnistumisia, mutta pienestä jäi myös kiinni pelien jatkuminen. Splash Damagen Leevi uhkailikin jo joukkueen paluusta pelikentälle vuoden 2024 turnauksessa vahvempana kuin koskaan. Siihen asti joudumme etsimään lohtua turnauksen aikana toistetusta kiteytyksestä, joka käy erinomaisesti myös sen lopputuloksen kuvaamiseen: “ei siinä sen vitumpaa”.

Splash Damagen ottelunauhotteita ja oheissisältöä voi katsoa Asiasanan Instagram-profiilin (@asiasanalehti) tarinan kohokohdista, joka on otsikoitu  “Kyykän MM 2023”.

en_USEnglish