Liikuntaa korkeakoulussa

Kurssit ovat taas alkaneet ja viileän viiman mukana syksykin alkaa jo pilkistää. Myös koulunkäynnin arki alkaa pikkuhiljaa muodostua. Luentojen ja Minervan välillä hyppelyä, JoLan hämmentävän kauniita silmukoita ja Tuni:n kaikkea vahtivien naamojen ikuista pyörrettä. Kaiken tämän ohella, voi jotenkin tuntua, että aikaa jää siltikin ylitse, varsinkin nuo maanantai illat voivat tuntuvat erittäin tyhjiltä. Älä kuitenkaan panikoi, sillä suuren tuotekehityksen ja tutkimuksen jälkeen, olemme kehittäneet täydellisen tavan viettää juurikin tuon kyseisen ajan maanantai-illasta, ja sehän on UDK:n, Luupin ja Cortexin yhteinen liikuntavuoro. Tämän liikuntavuoron lisäksi, UDK:n legendaarisen sulkapiirin spirituaalinen seuraaja, UDK:n sulkapallovuorot, tarjoaa tekemistä aina satunnaisesti.

Nyt kun seuraavan kerran olet rankan torstai-illan opiskelun jälkeen laittamassa perjantai-aamuna kylpyä valmiiksi, niin siinä kylvyssä ollessasi, voit tavoitella sitä omaa ”heureka” – hetkeäsi, ja keksiä UDK:lle uusia liikuntatapahtumia. Jos et ole täysin varma oman ideasi laadusta, niin on hyvä tehdä hieman empiiristä tutkimusta ja raportoida sen jälkeen minulle, liikuntavastaavallenne.

Mikäli tarvitsee vielä jotain liikuntaa, niin kassissa voi aina kuljettaa mukanaan vastusnauhaa ja sillä samalla jumpata vaikka luennoilla, hallituksen kokouksissa tai vaikkapa samalla kun pohtii, että mitä informaatioarkkitehti oikeasti työkseen tekeekään.

Terveisin,

Aki

Leave a Comment

en_USEnglish