Kampussuunnistus


Tapahtuman tiedot

  • Date:
  • Kategoriat:

MA 23.8. Kampussuunnistus

Yliopisto on valtava ja käsittämättömän sekava paikka, jossapaikasta toiseen löytäminen tuntuu usein vaikeammalta kuin moni tentti. Onneksiyliopistossa ei tarvitse seikkailla yksikseen, sillä heti orientaatioviikonensimmäisenä päivänä on sinulla mahdollisuus tutustua yliopistonkeskustakampuksen tiluksiin tuutorien johdolla pienryhmissä.

Kampussuunnistuksen jälkeen alkaa VIMOn uusienopiskelijoiden tervetulotilaisuus, jota voi yhdessä tai erikseen jäädäseuraamaan rajoitusten niin salliessa yliopiston tiloihin tai esimerkiksijohonkin keskustan ravintoloista. Tervetulotilaisuuden jälkeen järjestetään myös fuksien puistovisa Sorsapuistossa!

Jos et tällä kertaa pääse suunnistukseen mukaan, niin eihuolta! Apua voi aina kysyä tuutoreilta ja kanssaopiskelijoilta ja tarpeen tullenkampussuunnistuksia voidaan järjestää myös myöhemmin.

Eli siis…

MITÄ?
Kampussuunnistus!

MISSÄ?
Yliopisto!

MILLOIN?
Maanantaina 23.8. klo 11:00 alkaen

fiSuomi