Tuutoriksi

Tuutorihaku tapahtuu joka kevät helmi–maaliskuun aikana: https://trey.fi/yhteiso/tuutorointi

Hallituksen tuutorivastaavat keräävät tuutoriporukan keväisin. Tuutoriksi voi hakea kuka tahansa innokas informaatiotutkimuksen, mediatutkimuksen tai pelitutkimuksen opiskelija. Hyviä ominaisuuksia tuutoreille ovat innokkuus, halu auttaa uusia ihmisiä ja tutustua heihin, valmius lähteä mukaan ja tutustuttaa uusia opiskelijoita UDKn rientoihin sekä tarvittaessa opastaa niin suurien kuin pientenkin kysymysten saralla. Huomion arvoista on, ettei tuutorilla itsellään tarvitse olla vastausta kaikkeen vaan pääasia on, että tuutori osaa ohjata oikeaan suuntaan vastauksen löytämiseksi.

Kenenkään ei tarvitse täysin tyhjästä lähteä liikkeelle sillä sekä yliopisto, että TREY tarjoavat koulutusta tuutorointiin. 

Miksi tuutoriksi?

Muistatko oman ensimmäisen päiväsi yliopistossa? Kokemus voi olla pelottava, jännittävä, sekava, ihana tai kaikkia näitä! Syksyn uudet opiskelijat tarvitsevat tukea, apua ja jonkun, joka kannustaa. Tuutorit tarjoavat uusille opiskelijoille vertaistukea, joka on tässä tilanteessa korvaamatonta!

Tuutorointi on huippuhauskaa ja sen kautta pääsee tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Kaikki opiskelijat voivat ryhtyä tuutoreiksi, hommaan tarvitaan vain kiinnostusta ja innostusta. Tuutorointi onnistuu oman opiskelun ohessa aivan hyvin, kokopäiväiseksi tuutoriksi ei kenenkään oleteta alkavan. Kaiken tämän lisäksi tuutoroinnista saa kaksi opintopistettä!

Jos kiinnostuit tuutoroinnista, seuraa kevään koittaessa udk-listaa, tai ota yhteyttä tuutorivastaaviin!

Kansainvälinen eli kv-tuutorointi

Kv-tuutorit toimivat erityisesti Game Studies-maisterifuksien tukena. Kv-tuutorinti on jokseenkin erilaista kuin kansallinen tuutorointi, sillä kv-tuutoroitavia on vähemmän, mutta vastuuta enemmän – tuutoroitavasi nimittäin saattavat tulla Suomeen ensimmäistä kertaa elämässään! Kv-tuutorilta tarvitaankin sitoutumiskykyä ja halua harjoittaa omia englannin taitojaan. Kv-tuutorointi on kuitenkin mahtava tapa tutustua uusiin ihmisiin ja saada täytettä opintojensa kansainvälistymiskokonaisuuteen.

fiSuomi