Muutosten vuosi, mahdollisuuksien vuosi

UDKLOVE-blogin historian toinen puheenvuoro annettiin tuutorivastaavien siroihin, mutta vankkoihin käsiin ja otimme sen nöyrin mielin vastaan. Ainejärjestömme ei todennäköisesti ole koskaan aiemmin ollut näin suuren muutoksen edessä. Muutoksen, joka tulee vaikuttamaan myös ensi syksyn tuutorointiin huomattavalla tavalla. Viime vuoden fuksimäärä 45 pomppaa kerralla yli kaksinkertaisiin mittoihin, mahdollisesti jopa ylittäen maagisen 100 fuksin rajan. Ja jotta tämäkään ei olisi vielä riittävän helppoa, on samalla koko yliopiston tuutorointi uudistumassa yliopistojen yhdistymisen myötä. Muutoksilta ei siis voi välttyä, vaan ne on kohdattava ja samalla osattava ymmärtää niiden tarjoama potentiaali.

Edelliseen viitaten onkin hyvä todeta, että tuutorivastaavien alkuvuosi on tuntunut sujuneen kuin siivillä. Matkaan on mahtunut koulutustilaisuuksia, tuutorikriteerien miettimistä, tuutorihaun toteuttamista ja paljon muuta. Tammikuun ja helmikuun anti on tiivistettynä seuraavassa, tervetuloa mielenkiintoiselle lukumatkalle seuraamaan tuutorivastaavien alkuvuoden tekemisiä ja pohtimaan samalla tulevaisuuden haasteita!

Tuutorihaku käynnistettiin tammikuun lopulla, huolella mietityn lomakkeen voimin. Helmikuussa pyrimme tasaisin väliajoin muistuttamaan tuutorihausta ja motivoimme kanssaopiskelijoita hakemaan mukaan rakentamaan fantastista fuksisyksyä 2019. Hakemuksia tulikin kiitettävästi ja on hienoa huomata UDK:laisten olevan innolla mukana toteuttamassa tuutorointiprosessia. Tuutorihaku päättyi lopulta 25.2. ja hakemusten käsittelyn jälkeen lopullinen tuutoritiimi valittiin 28.2, jolloin se myös ilmoitettiin julkisesti yhdistyksen kevätkokouksen jälkeen. Tänä lukuvuonna UDK:lla on vastaavat mukaan laskettuna tuutoreita 21, mikä on seitsemän enemmän kuin viime vuonna. UDK:n kasvaessa kasvaa myös tuutorien tarve niin määrän kuin laadunkin puolesta ja nyt kasaan saatiin onneksi timanttinen tiimi!

Tampereen ylioppilaskunta TREY on järjestänyt tammi- ja helmikuussa koulutustilaisuuksia, joissa on verkostoiduttu muiden tuutorivastaavien kanssa ja pohdittu mm. kaikille yhteisen hakulomakkeen hyviä ja huonoja puolia. Lisäksi on mietitty, mitä ominaisuuksia on hyvällä tuutorilla sekä saatu arvokasta tietoa muiden ainejärjestöjen toiminnasta. Verkostoiduttu on myös henkilökunnan kanssa. Ainakin sähköpostien muodossa. Asioita on tullut selvitettyä laidasta laitaan. Syksyä varten Tampereen vuokratilatarjontaan on tutustuttu kattavasti sekä yliopiston että laajemmin kaupungin alueilta ja mm. syksyn legendaariseen tutustumissaunaan on saatu hyvissä ajoin tila varattua. Tila tulee olemaan tänä vuonna suurempi kuin koskaan aiemmin! Tutustumissaunaan on haettu ja myös saatu sponsoriapua ja sponsoreita eri tapahtumille kysytään myös jatkossa. Haalarisponssejakaan ei ole unohdettu ja niiden selvittely siirtyy ohjelmaamme seuraavaksi!

Parhaillaan työn alla on kevään ensimmäisen tuutoritapaamisen suunnittelu. Tapaamisessa tullaan ensimmäistä kertaa työntämään kädet ns. mutaan ja oikeasti pohtimaan sitä, millaiseksi uudistuva fyksisyksy halutaan muotoilla. Mietittävää on paljon ja erilaisia toteuttamistapoja käytännössä rajattomasti, joten suuressa roolissa tulee olemaan lopulta se, millä tavalla tuutoriryhmä haluaa asian kanssa edetä. Tuutoritapaamisia tullaankin tänä vuonna järjestämään säännöllisemmin kuin aiempina vuosina, sillä tekemistä varmasti riittää. Vaikka tekemistä on paljon, voimme kuitenkin varauksettomasti luvata, että UDK:n tuutorit tulevat olemaan syksyllä valmiita vastaanottamaan suuremman määrän fukseja kuin koskaan aiemmin!

Myös UDK:n historian ymmärtääksemme ensimmäisen informaatiotutkimuksen valmennuspäivän ohjelman pohdinta on jo käynnistetty. Informaatiotutkimuksen pääsykokeen valmennuspäivä tullaan järjestämään perjantaina 17.5. ja mikäli joku informaatiotutkimusta opiskelemaan hakenut eksyy tätä tekstiä lukemaan niin moro vaan! Osallistukaa ihmeessä valmennuspäivään, se tulee olemaan arvokas mahdollisuus pääsykoetta ajatellen! Lisätietoa tulee kevään aikana löytämään ainejärjestömme verkkosivuilta udk.fi, UDK:n Facebookista sekä UDK:n Instagramista (@udkry)!

Paljon muutakin on tullut mietittyä ja tehtyä, mutta nämä selviävät vasta myöhemmin vuoden aikana. Stay tuned… ja muistakaa, että never stop the madness!

Terveisin,

Eetu ja Jarkko <3

Tuutorivastaavat

#UDKLOVE

Kuva: Maarit Säkkinen

2 kommenttia artikkeliin ”Muutosten vuosi, mahdollisuuksien vuosi”

Jätä kommentti

fiSuomi